Ensimmäisiä kommentteja blogiin ever: “susta tulee mieleen ihan Lisbeth Salander”. Jouduin googlettamaan, myönnetään, kenestä on kyse. Löysin Stieg Larssonin kirjat Tampereen kirjastosta kyllä ruotsiksi, kielipää ei ihan taipunut niiden ymmärtämiseen. Suomeksi kaikki kappaleet olivat lainassa, joten odotan vieläkin niitä niteitä, joiden jotkut sivut ovat liimautuneet toisiinsa ja joiden aukeamien välistä joskus löytää jonkun edellisen lainaajan hiuksen.
Nyt H&M lanseeraa malliston, joka perustuu kirjasarjan pohjalta kuvattuun leffaan, The Girl With The Dragon Tattoo. Malliston on suunnitellut sama tyyppi, Trish Summerville, joka puvusti elokuvankin. Jätetään värikkäät Versacet muille, meikä syttyy mustaan nahkaan ja reikäsiin t-paitoihin!
Mä sain stailattavaksi valitsemani asukokonaisuuden, mikäs sen hienompaa. Nahkaa, nahkaa ja puuvillaa. Olen erittäin tyytyväinen, että H&M teki nämä vaatekappaleet aidosta nahasta, eikä keinosellaisesta. Valitsin mustat nahkapökät, niiden mentävä aukko on ehdottomasti ollut kaapissani muutenkin. Omistin kerran polyuretaanipöksyt ja ne tuntuivat jalassa hikisiltä ja kylmiltä. Nämä eivät hiostaneet yhtään, joten joudun liputtamaan kokemuksen rrrrintaäänellä jälleen kerran luonnonmateriaalien puolesta. Uusi lempivärini viininpunainen sai edustaa prätkärotsissa. Sain kuulla Jarskilta näyttäväni siinä Michael Jacksonilta ja tein perään muutaman Thriller-muuvin zombiekävelyineen. Printtipaidasta käärin hihat ja solmin helman. Teen tämän itse asiassa kaikille t-paidoilleni (tai tungen etureunan housuihin), tulee heti vähän rennompi fiilis.
Vaatteet istuvat ja tuntuvat ihan helvetin hyvältä. Ainoa paska puoli näissä on niiden synnyttämä prätkäkuume! Tulisi jo toukokuu! Istuisin mielelläni taas Jarskin takana tuulen ulvoessa kypärän ulkopuolella. Mikään ei ole hienompaa kuin moottoripyörä ja puutunut perse. Mmm, sellainen musta-krominen custom nahkalaukuilla, terveisin Natan keski-ikä.
Halusin jotakin spessumpaa meikkiin ja tukkaan. Vetelin päähän pinkkiä Color Bugia ja silmämeikissä noudatin Umpun vinkkejä. Huulet olivat tismalleen samaa sävyä tukan kanssa ja luomille laitoin metallista liilaa ja mustaa, muistin jopa ysärit sisäluomirajaukset. Ekaa kertaa sujui helposti häivytykset ja puunaukset! Elämäni parantui huomattavasti kun ei tarvitse säätää puolta tuntia kauempaa lärvin ja fledan kanssa (kyllä, olen tuhertanut joskus jopa tunnin yrittäessäni laittaa meikkiä ja tukkaa kuntoon; meikkaa, pyyhi pois, meikkaa, pyyhi pois..).
Suunnitelmissa oli muuten valokuvata vaatteiden henkeen jossakin raggari-paikassa, esimerkiksi tuossa naapurissa, Tulitikkutehtaalla. Tuo keli ei ollut kuitenkaan samaa mieltä mun ja Jarskin kanssa. Ihan mielelläni siis hengasin hihattomalla sisätiloissa. Pispalaan on joko tehty tuulitunneli tai sitten sääjumalat ovat minun kanssani eri mieltä siitä, minkälainen on hyvä ilma ottaa t-paidallisia valokuvia.
Koska edellinen arvonta sai mahtavan vastaanoton, meikäläinen parantaa ja tällä kertaa luvassa jopa kaksi skabaa!
Haluatko voittaa mun asukokonaisuuden? Sitten kipin hopi kapin lärväriin! Klikkaamalla peukkua (like, olen old skool ja käytän FB:ni lontooksi) The Girl With The Dragon Tattoon sivulla osallistut arvontaan. Toki muitakin bloggaajia saa äänestää! (Ai niin, oletko sinäkin yökukkuja ja olet hereillä nyt, eli noin kolmelta yöllä? Vielä ei ole feisbuukissa mitään, joutuu nukkumaan tässä välissä. Damn.)
Arvonta numero kaksi! Jos olet opiskelija ja päiväsi koostuu lähinnä kaurapuurosta ja nuudeleista, olisi varmaan helmee päästä leffaan kaverin kanssa syömään vaihteeksi popcornia ja karkkia! Finnkino arpoo tähän postaukseen kommentoineiden kesken kaksi kappaletta kahden hengen lippupaketteja. Huomhuomhuom, liput ovat voimassa niissä teattereissa, joissa uutuusleffa esitetään. Kantsii siis tarkistaa ihmeellisestä intter-netistä tai hommata vaihtoehtoisesti kyyti lähicityyn.
Pitkä ja hankala postaus, suosittelen aamutuimaan vaikka tulitikkuja silmiin ja lukemaan mielellään uudestaan. Ääh, helpotan WTD:n lukemistanne:
Lukijan muistilista
-käy facebookissa voittamassa kledjuja (äänestämällä allekirjoittanutta), koska hei, olenhan sentään Lisbeth Salander -vahinkokopio
-kommentoi jotakin jännää ja käy (toivottavasti) leffassa pääsemässä irti arjen askareista
-hmm, osta aitoa nahkaa
Translation: Damn I like this look. So much I even went to this party the same evening wearing those leather pants (and something else of course). Hmm, or maybe I just remembered that episode of Friends where Ross is trying to take off / pull back on his leather pants. Didn’t want to take the risk of being late you know.






























Jaksoin lukea, tosin en oo kyllä vielä edes menny nukkumaan. Köh köh.
http://coloryourstylee.blogspot.com/
Parhaita kirjoja ikinä koko trilogia ♥
oot törkeen hyvännäkönen tossa huutokuvassa.
ihan törkeen hienoja kuvia!
Uijui! Täällä yksi, joka on painanut pitkää päivää 40+h/vko, yhdet leffaliput tekis aika tosi ketterää! Tällaset on ihan parhaita arvontoja! :)
Ps. Tosi makeet vaatteet, melkein kutkuttais itelläkin noi housut ja takki! Ja komeita kuvia on!
osallistuu hän. sopii muuten todella hienosti noi pökät sulle!
roars, osallistun
Täytyy sanoa, että nyt tuli kyllä kuumimmat kuvat ikinä tähän blogiin. Miten voikaan ihminen olla noin järisyttävän hyvännäkönen?
Ihan paras trilogia ikinä Harry Pottereiden ja muiden legendojen rinnalla. En ollut ennen tajunnut sun ja Salanderin yhteyttä, mutta nyt kun mainitsit.. Eihän siinä ikinä mitään eroa ole ollutkaan!
jeejee mää oon köyhä opiskelija, haluan elokuvalippuja!:-D en ees muista millon oisin käyny elokuvissa viimeks!
Osallistun!
Tahtoo syödä muuta kuin kaurapuuroa!
tuli tarpeeseen toi lopun muistilista. 8-)
minäminä haluan leffaan. ja kirjat oli hyviä.!
Nahkatakki on ostoslistalla. :)
jee olispa kiva päästä leffaan!:) toi nahkatakki on upee!!
Mäkin innostuin paljon enemmän tästä mallistosta kun Versace-hömpötyksestä! :)
Leffa sopisi :)
Stieg Larssonit ovat jääneet multa laiskalta lukematta, niin olispa kiva päästä paikkaamaan virhe leffalla.
Makeet releet! Toki lippuskabassa mukana. Kirjat olivat tosi hyviä, suosittelen lukemaan. Ainakin edellinen leffatrilogia jäi niistä melkoisesti.
Uuuu aika hothothot. Sun pitäis kyllä miltein olla koko vaatelinjan keulahahmo ;>
Noi housut on aivan törkeen mahtavat!!
No mut hellou! Näyttääpä hyvältä. Kunnon nahkatakki on yks maailman parhaista asioista ja tuo koko kombinaatio on yksinkertaisesti kuuma. Meh likes.
ihanat vaatteet! :) haluun leffaan!
Siis Lisbeth Salander on ihan ykkönen! Ja kuteet aivan loistavat! Koska toi mallisto tulee myyntiin?
Lisbeth Salander! Sinussa on kyllä itse asiassa jotain samaa, myös noin niinkuin henkisesti…
Luepa kirjat, ehdottomasti! Itse luin ne nyt vasta tänä syksynä, enkä ole ollenkaan tajunnut, millaisista helmistä on kyse. Lempäälän kirjastosta ainakin löytyi ihan hyllystä.
Ja joo, leffaan! Antaisin liput opiskeleville nuorilleni.
Uuh, todellakin paaaljon inspiroivampaa kuin Versacen kukkaset! Mullakin oli joskus vuosia sitten muovihousut, jotka oli joo kivat mutta niin perhanan hiostavat. Noita Lisbeth Salander -pökiä vois kyllä testata josko ne passais mun äässiin ees puoliks yhtä hyvin kuin sulle. :D
En vielä osaa sanoa tuleeko vuodenvaihteessa alkavat opiskelut juurikaan kurjistamaan taloudellista tilannettani, sillä viimeiset pari vuotta on mennyt ruhtinaallisella kotihoidontuella. Terveisin pihistelyn ammattilainen. Onpahan kommentoitu.
Ja hei, milloin toi mallisto tulee kauppoihin?
tuli näi aamutuimaan luettua läpi vaikkei kovin pitkiä yöunia ookkaan takana ja miun kaveri on kehunu tuota The Girl With The Dragon Tattoo … halluun niin nähä sen !!1 ja toi traileri oli niiin mystinen että jäin koukkuun ;:D
No ootpa kuumana taas!! Jos voitan leffaliput niin ehkä mullaki jää rahaa nahkan ostamiseen heh.
Ooo, upeita kuvia. Täytyy sanoa että on tyyli kohdallaan! Tatuoinnit ja nahka ovat loistava kombinaatio. Ja tietysti mieluusti osallistun leffalippuarvontaan :D
Älyttömän siistit vaatteet, ei voi muuta sanoa!
noi sun leimat on kyllä näyttäviä. jospa sit itse pikku hiljaa pääsis sen kivunpelon yli ja kävis laittaa jotain lisää :) ja arvontaan osallistuminen jes!
Oi, suosittelen kyllä lukemaan tuon Millenium-trilogian sitten kun saat sen käsiisi, huippu kirjasarja! Ja ehkä voisin kuvitella sinulla Lisbethissä jotain samaa ainakin ulkonäöllisesti joo! Nahkahousut on hienot!
arvontaan osallistun kans :p vaikka vähän mietityttää toi leffa, kun alkuperäisistä leffoista (ja kirjoista tietty) tykkäsin tosi paljon, ja se oikee lisbeth salander on vaan niin kuuma, toi uusi on ehkä vaan vähän ärsyttävä! :D
Haha, kun löysin aikoinani sun blogin, ajattelin ihan samaa: mansesterin oma Lisbeth! Pidän kirjoista, ihan huippuja. Ja kuolaan nahkatakkias…
No nyt kun sanoit, niin voin kyllä hyvin yhtyä noihin Salander-viboihin! Ne kirjat on mielettömän hyviä, etsi ne käsiisi jos yhtään tykkäät viihteellisestä lukemisesta.
Näytät tosi hyvältä noissa toisessa ja kolmannessa kuvassa. Hyvä kun olet tehnyt tummemman meikin kuin Umppu, se olikin turhan vaalea mun mielestä. Mutta nyt on kaunista!!!
Äh, siis 3. ja 4. kuva (ei me tarkkoja olla…)
hienot kyllä noi vaatteet::)
osallistun ooo!
Haluaisinkin katsomaan tän! Ihana takki!
Kannattaa katsoa ne aidot leffat, koska ne on ihan törkeen hyviä. Itse ainakin suhtaudun todella skeptisesti näihin amerikkaversioihin….
Jee, leffaan! Oon haaveillu leffateatterista jo monta kuukautta mutta opiskelijabudjetti ei ikinä anna periksi! Josko nyt ois kerrankin onnekas :) Ps. looking good!
kai se on pakko osallistua, meijän taloudessa käydään leffassa vaan sillon, kun toinen on jostain saanu vapaaliput. muuten kirpasee ja kovaa!
noihan sopii sulle ku nyrkki silmään! :D
Tiedätkö, kuinka masentavaa on tulla aamusta silmät liki umpeutuneessa ristissä ja valtaisat kengurupussit silmillä roikkuen lukemaan ja katsomaan kuvia, joissa on eittämättä vaatteet hioutuneet sellaisen ei-helvetti-että-osaa-olla-kuuma-tunteita herättävän Lisbeth Salander -kopion päälle, että heteronainenkin tässä istuu suu auki? Ihan kivalta. Lohdutukseksi haluan tosiaan ne liput leffaan ja mässyttämään popparia pimeimpään nurkkaan :D
ihan törkeen asennekuvia, vaikka sisällä jouduitte kuvaa, oot kyllä upee !
Tämä on aivan mahtavaa! Vaikka versace upposi, olen sitä mieltä että kultainen keskitie löytyy sekoittamalla näitä kahta.
Yks opiskelija ilmoittautuu!! =)
P.S. Tosi ihania vaatteita, sopii sulle superhyvin!
Leffaliput piristäisi arkea täälläkin :) Tosin mun keskittymiskyky elokuvissa on kuulemma huono (seuralaisen mielestä), joten voisin kyllä iloita vaan popcorneista seuralaisen katsoessa sitä leffaa…
leffaanleffaan haluun! kuin mahtava rotsi, senki haluuuun!
törkeen upeita kuvii! leffaliput kelpais kyl :)
on sussa kyllä jotain samaa lisbethin kanssa!
lue oikeasti ne kirjat heti kun saat käsiisi, on tosi hyviä. leffojen osalta ei tarvii välttämättä odotella tuota jenkkiversiota (pakko sanoo et odotan sitä hiukan epäluuloisesti), kun ne alkuperäiset ruotsalaiset on myös tosi hyviä! löytyvät makuunista.
Millenium Trilogia on kyllä ihan huippu niin kirjoina kun leffoinakin!
Mun oli pakko googletella muutama kuva Salanderista ja kyllähän teissä samaa on!
pakko sanoa että näytät helvetin hyvälle!
mä jopa lämpesin tolle nahkatakille…väri pukee sua tosi hyvin!
toi meikki on aika raju mutta hyvällä tavalla!
<3
Noi vaatteet kyllä sopii sulle mainiosti. :)
Toi mallisto on ku tehty sulle, eikä Salanderille öhöhö. Mäkin tunnen muuten ton meikkaa, pyyhi pois rutiinin… mulla menee aina niin ;D
oon köyhä, ei mul oo ees nuudeleita, täällä syödään kaurapuuroa. eli mun tarvii päästä syömään poppareita!
mahtavan näköinen look! mulle noi! ja leffaliput kanssa!
Ootan tän postauksen jälkeen innolla malliston ilmestymistä hömppiin! :D Välissä käyn kyllä mielelläni leffassa, liput kelpais, senkin kuumis-Nata.
Taisin itsekkin aikoinaan blogiisi eksyessäni ihmetellä yhdennäköisyyttäsi Lisbethin kanssa. Kuumia misuja ootte kumpainenkin :)
Nääh, kannattaa kattoo enneminkin alkuperäiset ruotsiversiot noista leffoista! Miks niistä edes piti tehdä Hollywood versiot… Ei voi päästä samaan fiilikseen, koska Daniel Craighan on James Bond!! :D
Upee rotsi, tsiisus!
Näytät niin hyvältä!
Hmh, oot kyllä aivot sulattavan hyvännäköinen! Aivot mainittu, saa laittaa leffalippuja. : D
Suosittelen ehdottomasti lukemaan ne kirjat. Eka kerta kun siulle kommentoin, mutta leffaliput houkutteleepi sen verran paljon, että oli pakko jotain sanoa:)
Lisbethillä on kyllä pähein tyyli ikinä!
Erittäin toimiva look!
Sä oot vaa nii huippu!
Hahah, translation ja Rossin nahkahousut iski ja nauratti. Kiitos!
Ooooooooh ♥ noi housut ja toi takki ♥ haluuuuun :)
Oot ihan superkaunis! Ja tää kommentti ei nyt ollut pelkästään siksi, että haluan ne leffaliput, vaikka nekin kyllä tulisi tarpeeseen. :D
Tääkin opiskelija osallistuu arvontaan. :)
En ollut aikaisemmin tullut ajatelleeksi tuota Salander-vertausta, mutta siinä on kieltämättä vinha perä. Leffaan olis kyllä ihan kiva päästä, vaikka opiskelut on jo ihan loppusuoralla.
On noi vaatteetkin hienoja mut hitto SÄ oot hyvännäkönen :p
oon varmaan keskivertoa tyhmempi mut mulle jäi nyt epäselväks että riittääkö se, että liittyy tohon fb tapahtumaan? ku ei mulle ainakaan tullu mitään sivua tosta linkistä, semmosta missä voisi painaa like? oli vaan että osallistu tapahtumaan. nytkö oon äänestäny? ja osallistuinko tällä leffalippuarvontaan?
ja millon tommonen mallisto tulee??? todennäkösesti tulee olemaan unelma mallisto mulle…viininpunanen on munkin lempiväri ja muutenkin tykkään tommosesta tyylistä.
ja susta tulee oikeesti mieleen lisbeth.
Ihan hetki sitten huomasin Finnkinon sivuilta tulevista elokuvista tuon The Girl With Dragon Tattoo-leffan. Kovasti odotan sitä, sillä olen sen verran laiska etten kirjoja ole vielä jaksanut lukea. Ihan kiva lopulta sitten ymmärtää, mistä niissä kirjoissa on kyse kun niistä kovasti puhutaan.
voiii vitsi ku näytät hyvältä. kivat noi sun habat :D
leffaan kiitos!
Poor poor student, minä! Törrrrkeen siisti noi nahkarotsi!
Oot vaan niin upea!
Näytät mielettömän hyvälle noissa vaatteissa! Ja olisihan se jenkkileffaversiokin pakko päästä tsekkaamaan, vaikka edelleen ärsyttääkin, että niiden on kuvattava omat versiot jo olemassa olevista ruotsalaisista huolimatta, KOSKA EIVÄT OSAA LUKEA TEKSTEJÄ(?!?!?) tai jostain muusta ideuutista syystä.. tyhmät jenkit, eikä Daniel Craig ikinä voisi olla uskottava Mikke Blomqvist, ei niiden vaaleansinisten Bond-kalsareiden jälkeen :D
Leffaliput maittais! Larssonin fanina kävin tietty kattoo ne leffat silloin teatterissa, mut pitäähän toi uusikin versio vähän nähdä. Kyllä ne ruotsalaisten leffat tulee silti olee mulle ne aidot oikeat!
Minua myös kiinnostaisi, että milloin tuo mallisto ilmestyy myyntiin asti?
Nuo housut on tosi mageet! :)
Osallistun! Leffa kiinnostaa trilogian lukeneena!
Vietän elokuvakurssini sua lukien, joten leffaliput maistuis helpottamaan todennäköisesti huonon tenttinumeron saamista!
leffaan leffaan leffaaaan!
Leffa olis kiva :P
On muuten huikeet kuvat!!
Törkeen hyviä kuvia nykyään! Alko jo pikku hiljaa kyllästyttää kun aina oli samanlaisia asukuvia. Hyvää vaihtelua tällaset :))
Nuo nahkahousut on kyl todella herkulliset! :)
Köyhä opiskelija kuittaa! Trilogia on mahtava, vaatteet mahtavempia ja leffaliput ois mahtavimmat.
Haha, totta se on, kyllä sussa jotain sellaista Lisbeth-mäistä on havaittavissa :D L:n tyyli kuitenkin lähempänä goottia kun sun prätkämuija tyyli, mutta jokin kai tuossa asenteessa mätsää! Ehdottomasti osallistun leffaskabailuun! :)
Oon miettinyt joskus, että ketä ihmettä sä muistutat, mutta Lisbethän se on. : )
Tahtoo leffaan!
En ole lukenut vielä yhtäkään kirjaa, ja tahdon ehdottomasti pilata lukuelämyksen katsomalla leffat eka!
Oletko sä tosissas? Jeesus… no lue ne kirjat. Sussa ja Lisbethtissä ei ole kyllä paljonkaan yhteistä muuten kuin ehkä pinnallisella tasolla, toisella on arvot ja asenne, toisella yliduunattu ja mietitty habitus.
Prätkät just hyvä. Nahka ei niinkään. Hirveä fetisistinen suhtautuminen tullut siihen prätkien myötä. Yök. Kunpa saisi vastaavaa vegaanisena. Tai edes ne täydelliset biker-nahkahousut käytettynä jostain. Polvisuojilla, täydellisen istuvina. Voih.
Leffaliput ois jees, voisin tuon ukkokullan viedä, kun ei se raukka ole
i k i n ä ollut leffassa…
Mageet noi pökät!
Se Frendien kohtaus. :DD
Täällä yksi köyhä leffaan haluava ilmoittautuu! Tiedätkö muuten yhtään tuon malliston hinnoista?
Oon pitkään ettiny just niitä nahkasia nahkahousuja, mut ei siitä oo tullu mitään, ku vaan hihityttää niitä kattellessa, Ross, you know.
Mielettömiä kuvia, kertakaikkiaan.
maggeet nahkabyysat!!!
Haha, en oo itsekään nähnyt noita leffoja (_vieläkään_) ja muutamakin ihminen aikoinaan (kun oli mustat lyhyet hiukset) väitti mua samaisen misun näköiseksi… jaa mistähän kohtaa :D
Oh well, ehkä noi leffat pitäis edes ottaa tsekkaukseen. Ja toi vaatemallistokin kyllä hotsittais!
http://youcantchangethepast.blogspot.com/
Osallistun :–) Leffalippuset kelpais.
seksikästä!
En ole jaksanut ottaa leffoista tai kirjoista selvää, mutta tsiisus miten hyvin sulle sopii toi look!
Mää haluan nuo vaatteet!! Mutta hyvä lohutuspalkinto on kans nuo leffaliput, thanks! :)
Ihanat pokat!
Huikean hyvältä näyttää nuo kamppeet sun päälläs!
wow mikä kissa!
Leffaan tahron! Voin suositella lämpimästi sekä Stieg Larssonin kirjoja, että ruotsalaisia leffoja. Mielenkiintoista nähdä mitä Hollywood-versiot tuo mukanaan. Pommibudjetti niillä varmaan ainakin on isompi. Vähän myös ennakkoluulotuttaa tuo, sillä ainakin Wallanderien brittiversiot, joissa britit leikkii olevansa ruotsalaisia, on lähinnä tahatonta komiikkaa.
Millenium-trilogia on kyllä parhaita kirjoja, mitä oon koskaan lukenut. Vetää vertoja Dan Brownin monimutkaisille trillereille! Imaisin nuo yli 600-sivuiset romaanit (kolme kappaletta) kahessa viikossa kerralla läpi. Ei vaan voinu lopettaa lukemista kesken. Myös ruotsalaiset leffat on hyviä, Miehet jotka vihaavat naisia (eli tää, josta on nyt tulossa jenkkien Girl With The Dragon Tattoo-leffa) ja Tyttö joka leikki tulella oon katsonut, mutta viimenen osa puuttuu. Siispä, se katsontaan ja sitten voikin alkaa seuraamaan jenkkejä! Ekan kerran ku kuulin että Daniel Craig tulee olemaan Mikael Blomkvist, mietin etten ehkä halua nähä koko elokuvaa mutta ku näin trailerin myöhemmin niin pitäähän se päästä katsomaan, ja mielellään elokuviin!
Äh, en ole FB:ssä mutta leffaan menisin mielelläni :) Toi paita on kyllä aika cool!
Huippuja kuvia!
Tajusin päässeeni leffaan viimeksi vuosi sitten tapaninpäivänä! Liput kelpais kyllä :)
Oooooooumaigaad! Nyt on näppäimistö kuolassa. Haluan nuo housut ja tuon paidan niiiiiiiiin paljon!
Oikeesti kiitos siitä farkkupostauksesta!! Luin sitä ihan haltioituneena, koska mä en koskaan löydä sopivia farkkuja. Tänään kävin farkkuostoksilla miettien sun ohjeita, ja 29” tyttö onkin 26”!!! Käsittämätöntä:D
ps. sun translationit on parhaita!:)
sulla on täydelliset kasvonpiirteet
Hyvännäkösiä kuvia!
vouu,noi vaattet näyttää sun päälläs ihan älyttömän upeilta :)
Tiedätkö Nata milloin tä mallisto tulee myyntiin? :-)
Vaikka amerikkalaisten Lisbeth näyttää tosi paljo rumemmalta ku ruotsalaisten, vois ton leffan silti käydä kattomas :)
Jesh, intoilin jo lokakuussa. Liputkin olis ihan jees, kun muutan taas hetkeksi Finnkino-kaupunkiin.
törkeen mageita kuvia!
hei koooooolii kuin voi nahka_housut näyttää noin hyviltä ! pelottavaa :—D
:D oot sä aikamoinen :D
vähän varauksella tota jenkkiversioo kattoon, mutta jenkit kyllä onnistu paremmin lisbethin stailauksesssa kuin ruotsalaiset !
ois se aika helmee päästä tällä minibudjetilla leffaan, hehehe. :)
nahkahousut <3
Totta tosiaan, ilmetty Liz olet. Onneksi olen kirjat lukenut, muuten nata vilkkuisi verkkokalvolla lukiessa:)
ihania nää arvonnat! ja toi sun asu on suhteellisen upea, kelpais kyllä omaankin vaatekaappiin!
Milloin tuo mallisto tulee myyntiin? Vai onko tullut jo?
Oon viettänyt muutaman vuoden Halpa&Mauton-boikottia mutta nyt näyttää siltä että joudun astua vähintään sovituskoppiin… Paha!
Mä en ymmärtänyt kohkausta noista kirjoista, mutta ton leffan trailerin nähtyäni alko tuokin saaga kiinnostamaan. Etenkin jos FinnKino piffaisi ;D
huikea blogi ja upeat tatuoinnit. :)
Waaaau mitä kuvia ja mikä tyyli!
Vououououu mikä mimmi!
Täältä yksi opiskelija myös huutelee ja osallistuu leffalippu arvontaan!
Ja taas oot upee,niin kuin aina,huh!
Mun nahkakengät on aina sitä itseään ja jessus mukavempia ihanempia ei olekaan!
Opiskelijana elokuviin ei kyllä raaski mennä niin usein, kuin tahtoisi. Siispä elokuvapaketti tulisi tarpeeseen :)
Täällä ollaan mukana! Ja nyt kun sanoit, niin kyllä teissä Salanderin kanssa on jotain samaa. Ulkonäöllisesti punkkirokki ainaki :)
Mä en malta odottaa että noi vaatteet tulee myyntiin!! + että pääsen katsomaan ton leffan (Daniel Graig toimii -paita päälläkin! ;)
Aika mageet nuo pökät, ois itellekki varmaan parempi vaihtoehto ku ne wet look-leggarit :)
DÄÄM sä oot hottis! Alkaa aina tekee mieli varata uus tatska-aika ja vetästä vuoden kasvatetut hiukset takas lyhyiks ku kattelen sun kuvia :) Blogistas on tullu lyhyen ajan sisään ihan mun suosikki!
Lisbeth on ihana, kukaan kaveri ei oo ikinä tajunnu sitä kun kuolaan sitä. Sussa on kyllä jotain samaa, mutta ei mun mielestä kasvonpiirteissä tai silleen. On kyllä sun näköset nuo pöksyt!
satan666 en ikiinä voita mitään! jo olis aikakin perhana
Moikkelis! Hienosti istuu kuteet sulle, mutta itelleni en kyllä välttämättä ihan noin niitä pukis, hehe. :) Osallistutaan nyt kuitenkin arvontaan, koska olen köyhä opiskelija joka kaipaa piristystä arkeensa. Ei muutaku hyvää viikonloppua Nata!
yksi köyhä opiskelija ilmottautuu! =D
leffalipuille on käyttöä !
meikä hajoaa nykyään näille sun ”cooleille” kuville, nuille ilmeille ja kaikille :————D tää on niin parasta viihdettä ku oot viel niin tosissaan kaikisssa, huhhu
täytyy sanoa et jäbä on vaikuttanu meitsin tyyliin rankalla kädellä näin tänä syksynä, kiitos ja kumarrus siitä ! leffaan olis kyl kans kiva päästä
Ehkä kuumimmat kuvat koko blogissa!
jee leffalippuja! :D
oon muuten itekin joskus miettiny, et sust tulee mieleen lisbeth. ja noissa kuteissa viel enemmän. hehe
Miksi, voi miksi sinulla on niin herkullinen tukka. Voisin syödä tuon. :D
Onko 3 mun tämän päivän onnennumero, kun Teemun Salander-postauksen kolmannesta kuvasta tuli Lisbeth-fibat ja samoin tämän postauksen kolmannesta kuvasta.
Olen nähnyt Millenium-trilogiaan perustuvien leffojen ruotsalaisversiot ja olen menossa katsomaan Hollywood-versio(i)takin. Mukavaa, jos liput voi saada tätä kautta :)
Lupaan ostaa aitoa nahkaa. Ja mennä katsomaan Lisbethin.
Kyllä olen itsekin miettinyt, että muistutat Lisbethiä :). Asennemimmejä molemmat!
hei pakko kysyä että olitko mahollisesti tänään aleksanterinkadun hm:ssä? :-D
Haha oon kans miettinyt että muistutat Lisbethia, vaikka oot kyllä tuplasti coolimpi, en tajua miksi kaikki vauhkoo siitä, sen on loppujen lopuks aika laimee hahmo :D
herregud mikä nahkarotsi! haluan!
ihanat nuo nahkahousut!i like<3
No uhuhuh mitä kuvia! Nahkahousut ei oo ikinä näyttäneet musta hyviltä, paitsi nyt sun päällä! Yleensä tälläset miljoona pose-kuvaa rassaa mutta nyt ei haitannu kyllä yhtään.
Ja leffaliput tulis tarpeeseen kanssa, ei oo koskaan varaa mennä, superpäiväkin on kalliimpi kuin koskaan!
Nättiä, nättiä, tuo meikki kruunaa vielä paketin!! ja prätkäilystä puheen ollen, otta ittekkin innolla kesää ja sitä tunnetta ku pääsee huristelemaan omalla kakspyöräsellä jotain mukavaa mutkatietä!!
Hienoi kuvii kyl :) Ja nahkahousut <3
No onhan sulla ja Lisbeth Salander molemmilla lyhyt tukka… ette mun mielestä muuten kyllä oo samannäkösiä :D
joo mukana ollaa! ps voisin ottaa itelle nuo nahkahousut…….
Pakko osallistua!:)
Haha, sulle sopis titteliks Pispalan Lisbeth. Oot upea! :)
Mielettömän hienot nahkahousut ja samoin toi takki!
Mäkin haluun leffalippuja koska poikaystävä on kakkapylly eikä suostu jalomielisesti ja ritarillisesti antamaan mulle toista lahjalippuaan ja koska mulla ei oo rahaa, ei päästä IKINÄ leffaan yhdessä! :( Paitsi ehkä nyt!
Oooi, toinen rakastuminen tänään! Ekana oli Nyan Cat: Lost In Space -peli ja nyt nuo housut. <3
Oot niin kaunis ja upea :)
Osallistun arvontaan, tietty :D
Leffa kelpais kyllä vallan mainiosti! :–) On muuten aikas kuuma look!
MIE HALUUN SAMANLAISET TYKIT KU SULLA!!!!
mitä käsireenii sie vedät ja oisko mahollist saada jotaa reeniohjeit? oikeesti ihan hullut haukat…..:D
ihania kuvia ! :)
[x] opiskelija
[x] köyhä
oih ihania kuvia ! (;
lisbeth, kyllä maar!
Hieno uus mallisto! Takki on mun suosikki!
Leffaanki olis kiva päästä. Ehkä uusissa vaatteissa jopa?!!!
Törkeen hienot vaatteet, ja täälläkin yksi köyhä ilmoittautuu!
Aivan sikakivat noi housut!
Tahtoo leffaan!
rakastan tota mallistoa jo nyt, ahhhh. ja rakastan koko kirjasarjaa + elokuvia myös, ja oonkin jo innolla oottanu tota toista versiota. toivottavasti siis arpaonni suosii!
Ugh.
Täytyy myöntää etten ole vieläkään kirjoja lukenut, mutta leffat katsoin ja tykkäsin valtavasti! Lisää leffalippuja sopis hyvin;)
Tuli vastaan netin ihmeellisestä maailmasta kun aina välillä valitat sun silmäpusseista etc. niin ehkä tämä auttaa http://youtu.be/CKcthwadUNo
Toimii.fi!!
näytät ihan helkkarin hyvältä! Tosi upeita kuvia !
IHANA NAINEN!!!!
Mielenkiinnolla kyllä odotan näitä leffoja.
uu, kyllä leffaliput kelpais ;) Oot tosi upeen näkönen ja sun blogi on todella hyvä! ::)
Olet ihan törkeän upea, ja Lisbeth myös! Ei tosin se jenkkimuidu vaan aito ja alkuperäinen <3
Mä aloittelen ekaa osaa enkuks. Tarttui matkaan pokkarimuodossa.
Tää taitaakin olla eka H&M-yhteistyökampanja, joka herättää mun kiinnostuksen!
Mahtavia kuvia jälleen Nata!
Osallistun!
t.köyhät kyykyssä
onks teillä joku maja olkkarissa vai mikä toi keko taustalla on?
mites ois ylipäätään pienimuotoinen kotipostaus, teillä nimittäin näyttää jännältä. yksityisyyden rajoissa tietenkin…
Oon jo jonkin aikaa miettiny tota yhdennäköisyyttä.. Suosittelen kyllä kattomaan ne alkuperäiset leffatkin! Ite en oo vielä saanu aikaseks kirjojen lukemista mutta ne leffat oli todellakin katsomisen arvoisia.. Jenkki tuotannosta en osaa vielä mitään sanoo. :)
Upeita kuvia! Ja toi color bug näyttää aiiiikas toimivalta. Ja jee, hyvä Hämeenkyrön kuoro!!
Ne yhteistyö mallistot ei oo mitaan verrattuna tahan!
Harmi vaan, et en paase koneelle 14.12, toivottavasti kaikkii ei myyda heti loppuun :D
osallistutaan! :)
Täytyy kyllä todeta että oot sä aika porno..huh huh..
Täytyy kytätä noita housuja, voisin käydä ostamassa omaankin kaapiin.Muutenkin tarvis mennä housuostoksille kun on paino sen verran pudonnut että ei pysy housut päällä..etenkin niitä farkkuja tarvis ostaa ;)
Niin ja leffalippuja en kyllä tarvi, mulle tulee aina migreeni leffateatterissa niin eipä tule käytyä :(
Näytät tosi kauniilta näissä kuvissa:) Ja leffaliput olis kans ihan tervetulleita tännekin:D
eihän tuommoiset leffaliput pahaa tekisi, siellä salissa kun taitaa olla valoisampaakin kuin tuolla ulkona ! osallistun :- )
Tää sun blogi on vasta ihan uus tuttavuus mulle. Tais eksyä nelliinan kautta tänne, mutta kyllä kannattikin eksyä. Aivan järkyttävän siistit pökät :)
leffa ois iha kiva
Mun on nyt pienessä laskuhumalassa pakko kommentoida että on kyl hienoja kuvia! En keksi tähän mitään parempaa ilmausta täs tilassa :DD
oot UPEE!!
Leffalippuja, joo, tänne vaan!Poppareita, jee :D
Jep, ruotsalaiset leffat ennemmin, koska Noomi Rapace.
Lisbeth kyllä on kuuma. <3
Raah. Oot niin epätäydellisen täydellinen et itkettää :D
en ikinä olis uskonut et nahkahousut voi näyttää noin damn hyviltä !
osallistun! leffa ois kiva :)
Kuumia kuvia!!!!
ihan kivat vaatteet, olis vaan ollu siistii, jos oltais otettu siitä alkuperäsestä, ruotsinkielisestä elokuvasta ! :)
leffapaketti tulis tarpeeseen :) nahkatakki on siiiiisti!
Ihana takki, housutkin näyttää hyviltä. Mutta koska en Facebook-tiliä omista enkä aio avata, en voi edes teoriassa voittaa vaatteita. Siksi utelisinkin, tiedätkö milloin kyseiset vaatteet saapuvat liikkeisiin? Ja missä hintaluokassa liikutaan?
ihana rock henkinen postaus!
toivon et tää yhteistyö ois vähän enemmän mun tyyliä ku versace, ainaki musta kuulostaa hyvältä ! hehe tää oli huomaamaton osallistuminen kisaan..
Mielettömiä kuvia! Itsekin ihastuin mallistoon, odotan jo 14.päivää ;)
Siis upeet ei voi muuta sanoa.
tahtoo voittaa.
oi, että mikä takki, sulaa rakkautta
Leffaan siis!!
Yökyöpeli ilmottautuu leffa-arvontaan :)
Osallistun! Oot kyllä aika ilmetty Lisbeth :D
onkohan toi finnkino-kilpailu viel käynnis : ) ? no toivotaan…
13. päivään!
Tosi hienoja kuvia tässä postauksessa, vaikka onhan ne kaikki yleensä hienoja :D
http://tuoruusuinentie.blogspot.com/
Versacestakin nappasin sen niittejä ja nahkaa mekon. Tarviin vielä housut :D
Jebajee, osallistun tähän!
en tajunnu tekstistä mitään paitsi että leffaliput kävis!
Ihana nata! Sä näytät aina vaan joka kuvassa niin hyvältä.
leffaan olis kiva päästä!
oijoi leffaan!
Ooh! toi takki on kyl makia ja siisti väri :) Millon tää mallisto on tulossa kauppoihin?
14. päivä tätä kuuta!
Täytyyhän toi mallisto käydä tsekkaamassa ja leffakin toki!
Joo, pakko päästä tsekkaamaan toi versio!
Ihan mahtava kokonaisuus!
kiva asu!
Haa toivottavasti voitan liput! Olis huippuu päästä katsomaan leffaa ihan kankaalta, eikä aina pieneltä läppärinnäytöltä
Hei, veit mun tyylin!!! Haluun kans kuulla kuinka nahka soi päällä ja prätkä ulvoo korvissa, nauuuuu :D
Leffaliput kelpais :)
Kaurapuurot ja nuudelit on tuttuja. Mahtavat kuvat btw :) Ja äänestetty on :)
Lisbeth Salander – yks mun lempparihahmoista, sekä kirjoissa että ruotsalaisissa leffaversioissa (uuh Noomi ♥). Himottelin tätä mallistoa heti kun siitä tuli tietoa, varsinkin toi takki kelpais!
Ootan innolla tuota mallistoa. Haluan nuo nahkahousut!
Kerrohan, venyvatko nahkahousut? Yleensa ostan kokoa 10 olevat housuja jotka sitten loystyy ihan muodottomiksi mutta saako liian pienet nahkahousut angettya jalkaan?
En osaa kertoa kuinka paljon venyy koska olen vasta 2 kertaa käyttänyt. Mutta nahkahan venyy aina, rotsitkin pitää ostaa timminä. Nuo on kokoa 36 ja pohkeista todella tiukat, mul oli hankaluuksia saada siitä kohtaa kiskottua. Vyötärössä sen sijaan tilaa
leffafriikkinä pakko osallistua:-)
Voi ROCK ROCK! oon rakastunu. :)
Wau mitä kledjui! Ja ääks mitkä habat sulla!
mä niin rakastan sun tatuointeja♥
osallistun vaikka jo nyt vähän kaduttaakin, sillä menin sekunnissa lupaamaan itselleni että jos lipun voitan kerään pienet tärisevät luuni ja pyydän sitä ryökälettä joka ei mielestäni lähde mukaani leffaan, sillä riskillä ettei häntä jänishousuinen seurani inspaakaan. annan arvan onnettarelle, se on onneksi aika bitch.
Ihanat nahkahousut! Kelpaisi kyllä minullekin, vaikka ei ne ihan minun tyyliä ole… :)
How hot are you!
täky kroppa teikäläisellä! :O
jee, pääsisinpä leffaan! Kiva että ootte jarnon kanssa jaksaneet nähdä näin paljon vaivaa kuvien eteen.
haluan elokuviin hihihi
Halluun viedä poikaystävän leffaan! ps oot nättinätti hottihotti!
Noi housut näyttää rikollisen hyvältä sun päällä. Wow. Hetken jo kuvittelin, et voisin omatkin reiteni moisiin änkeä, mut jätetään tollaisille mannekiinijaloille.
elokuvaliput ois kivat(::
Tällä hetkellä pyörii niin monta näkemisen arvoista leffaa, että liput todellakin tulisi tarpeeseen! :)
Leffaan leffaan leffaan!
Lefaa :3
Liput kelpaisi.
Näyttää niin hyvälle koko kokonaisuus!!! ja kuvien tausta ja tyyli sopii niin hyvin aiheeseen :)
noi vaatteet näyttää aivan törkeen hyviltä sulla! ps. tuli vaan mieleen että inspasit mua lopettaa tupakoinnin, kiitos siitä! :—)
Ihan supermakeen kokonaisuuden valitisit- täytyypä käydä tykkäämässä facenkin puolella! Niin ja leffaliputkin ois tietysti kivat :)
Tuo asu on HIENO :)
Tahdon elokuviiiiin !
Nää kuvat on kyllä törkeen makeita!
Henkkamaukan uus mallisto on hyvännäkönen, vaikkei omaa tyyliä ole. Sulle passaa. Ps. Haluan elokuviin, viime kerrasta on, öö, ikuisuus.
hyvältä vaikuttaa:)
On kyl törkeen siisti toi viininpunanen nahkatakki!
Daaaaamn, asennetta! Luin kirjat ite aikoinani suomeksi ennen kun tuli leffana edes ja Lisbet itelle jotenkin esikuva. Pidän kirjoissa vielä leffoja enemmän hahmosta, suapi nähdä mitä käy sitten tämän jenkkiversun kanssa. Mut mimmin tyyli puree ja asenne toki -wanha l337 h4x0r kun itekin niin hauska nähdä fiktiivisiä siiiiisteij nördemimmei. ;D
-O
Tää postaus oli Se Postaus. Taidan olla suhun Nata ihastunut :)
Tässä mukava kommentti, kuten pyysit. Löysin blogisi puoli vuotta sitten ja sen jälkeen oonki seurannu tiiviisti. Postauksesi ovat mielestäni blogosfäärin parhaimmistoa. Vaikka ootkin Tampereelta. (Turkulaisen vastaisku, heh heh.) Kirjoitusasusi on jotenkin vaan niin luonteva. Ööh, asusi, joo o, ovat muutkin asusi luontevia :D
No joo en oo ikinä voittanu mitää, ni napsahtaispa nää liput sitte!
Oot kiva!
Paljon hienompia vaatteita, kuin Versacen värioksennukset. Ja tuo Ramonesin juliste taustalla on hieno! :)
olisihan se mukavaa vaikka viedä toi poikaystävä kattoon tinttiä, ku se on niin kovasti siitä puhunu! =) arpaonni osukoot kerrankin kohdalleni!
Siis perkele, toiset on kuumia. No, piristää päivää, kauneutta ei oo koskaan liikaa.
tälle köyhälle opiskelijalle kelpais kyllä leffalippusponsorointi!
Täytyyhän sitä yrittää onneaan, ei oo tullut leffassa käytyä hetkeen :).
Ihan loistavasti sopii nuo vaatteet sulle!
Toi takki on kyl hieno. Ja sulla on tosi isot hauikset :D
Mainio blogi. Haluan voittaaa lippuja!!
Uh, tahtoo tuon nahkatakin. Ja tietysti leffaan!
Blogis kuvat on kyllä mahtavia:) Leffaliputkin kelpais!
raaaaaah oot uppee!
perkeleen päheitä kuvia!!
Ihania kuvia! Ei tule ikinä kommentoitua (yleensäkin olen huono kehumaan kavereiden uusia hiuksia tai kivaa mekkoa, ajattelen vain pääni sisällä… Tästä tavasta voisi opetella eroon), mutta nyt tuli hyvä syy, kun kerran kilpailuakin on kehissä! Kivaa päivää sinne :D
toi tyyli kyllä pukee sua! toi nahkarotsi on mahtava! ;)
leffaliput maistuis hunajalta, tälläsen stressipaskakauden keskellä!
oi oi noiden kuvien värimaailmaa ja tunnelmaa vau
Lisbetti-sarja on ihan yliarvostettu! Varsinkin viimeinen osa, hirveetä shaibaa. Mutta nahkatakki on upea!
Vaik luin tekstis läpi n. sata kertaa, en silti tajuu, voitanko jotain jos nyt tähän kommentoin. No, toivottavasti! En kyl tod. oo enää mikään opiskelijanrenttu, vaikka puurosta tykkäänki, ja oonki sitä mieltä, että leffaliput kuuluu nimenomaan meille raskaan työn raatajille, jotka jumittaa 8 tuntia ankeessa toimistossa näyttöpäätteen näpy näpy näpy äärellä ja näin maksaa opiskelijoiden laiskottelut verorahoistaan. Opiskelijathan muutenkin hengaa tuolla kauppakeskuksissa ym. päivät pitkät ja on niillä ainaki varaa ostella kaikenmaailman Vuittoneita blogeista päätellen! Joten liput tänne, tänks.
Niin ja mä niin huomenna aion saada tommosen Salander-nahkarotsin. Vaikka väkisin.
Näytät ihan törrkeen hyvältä! aaa tekis niin mieli nahkahousuja, mut mun lompakko ei oo samaa mieltä :/
Huh, onpas monta kommenttia :D no jos muutkin niin kyllä sitten mäkin kommentoin!
Upeita vaatteita, sopii sulle kun nenä päähän (tai no sähän oot se Lisbeth Salander-look-alike), mutta, mutta…makeiltahan noi nahkaset vermeet näyttää, mut miten on sitten sen eettisyyden laita? Ite kartan maailman tappiin saakka nahkasia vaatteita (ja varsinkin niitä, joissa lukee se made in china), ellen tiedä vaatteen tarkkaa alkuperää. Mutta täytyy myöntää että nahkarotsi näyttää hyvältä melkein jokaisen päällä, mun omatuntoni vaan estää sellasen ostamisen.
kivaa tiistai-iltaa!
Kaunis meikki, näytät ihan mallilta(mutta sillai hyvällä tavalla). :)
Oli “vähän” ennakkoluuloja, mutta tosi hyvännäköisiä releitä. Huomenna sitten. Ja 21.12. leffaan – ah! Onneksi rakastan Daniel Craigia, (u)US(i)-versio on paljon helpompi kestää. Onnea Millenium-matkaan – varo ettet jää koukkuun niinkun eräät meistä… ;)
huom huom arvomnta on päättynyt! se päättyi itse asiassa jo klo 15 13.12. mutta äsh, kaikki tähän mennessä kommentoineet osallistuvat arvontaan! voittajat ilmoitan täällä blogin puolella (ehkä) ja heille lähtee sähköpostit. inbox auki ja sormet ristiin!
kiitos kaikille kommenteista ja osallistumisesta, nöyrä kumarrus!