Kirjoitan tätä yöllä silmät ristissä aivan sairaan pitkän päivän päätteeksi. Kaiken lisäksi tyhmä bussikuski ei suostunut pysähtymään ja jouduin kävelemään juna-asemalta Pispalaan yöllä lumisateessa. Kaikkien kameroiden ja farkkujen ja uusien vaatteiden kanssa. Kun reput hihnat porautuvat hartioihin ja sormista on lähtenyt nahka neljän päivän kassin roudaamisen jälkeen.. Voitte kuvitella, että on aika helmi olo juuri nyt.
Maanataina herättiin kollegani Peten kanssa lentokenttähotellista niinkin myöhään kuin 05:00 ja suuntasimme kohti aamupalapöytää. Aika yllättävää, ettei myöhäiselle aamiaiselle koskaan “kerkeä” hotellissa, mutta tuollaiseen epäinhimilliseen ja aikaiseen kyllä ehtii. Mahat täynnä lentokentälle ja kohti Osloa ja Carlingsin päämajaa. Ehkä. Lentomme oli ainoa lento, joka oli myöhässä ja se olikin myöhässä kaikkien muidenkin lentojen puolesta. Kolme tuntia jauhettiin paskaa ja luettiin ipadilta blogeja aamutuimaan, 10:30 vihdoin alkoi boarding.
Perillä Oslossa odotti ihan sikakallis lentokenttäjuna ja ihan sikakallis Burger King ja ihan sikakallis limsa kioskista. Oli kyllä todella köyhä olo, onneksi sentään varmaankin ihan sikakallista taksia ei tarvinnut maksaa itse.. Saimme sentään näätäiltyä itsellemme halvemmat junaliput, kun turisteina heittäydyimme palikoiksi lipunmyyntiluukulla. “Osloon? Menemme Sansvikaan. Meni jo? Voi että.”
Carlings kuuluu Varner-groupiin, johon kuuluu myös esimerkiksi Dressmann, Cubus, Bikbok, Solo, Urban ja kaikki muutkin kivat pohjoismaalaiset vaateketjut. Pääkonttori oli rakennettu ostari-tyyliin ja jokaisessa “liikkeessä” oli oman puljunsa työtilat, toimistot, showroomit, you name it. Olin taivaassa! Ja Pete kanssa! Ympärillä vilisi siistiä toimistoasua, kuten risaisia Leviksiä, Acnen nilkkureita, kaulassa roikotettavia puhelinkoteloita, wide neck t-paitoja, buutseja, jäätäviä platform -nilkkureita.. Saatoimme olla ehkä pikkuisen kateellisia jengin työpaikasta. Niin ja niillä on ihan hiukea lounasravintola, joka tarjoaa joka päivä fisk kakaa. Norja ja kala – kuinka yllättävää!
Kuvasimme farkkuvideomme todella nopeasti ja kröhöm, ammattitaitoisesti. Mä linkkailen sitä sitten tänne jahka kerkeää leikkuupöydältä. Norskeilla voi olla semivaikeaa leikata meidän suomenkielisiä höpinöitä, mutta Dressmannilla on kuulemma joku suomalainen töissä, joka voi tulkata. Pitkä ilta tiedossa..
Kameroille ei ollut itse asiassa jänskää puhua (kamoon voisin puhua farkuista kaksi vuotta putkeen), koska kukaan ei ymmärtänyt mitään ympärillä. Huudeltiin Peten kanssa toisillemme kameranaisen yli ohjeita ja repeilimme takkuavalle puheellemme. Hyvin se meni ja seuraavaksi otettiinkin jo suunta kohti Oslon keskustaa. Aikaa oli tässä vaiheessa jäljellä enää reilu tunti, ennen kuin piti taas istua junassa matkalla lentokentälle. Ja kuinka saat tunnin kulumaan kaupungissa, missä on niin paljon oman lafkan kauppoja, että oikein hirvittää? (Tyyliin Cartsu, Cubus, VOLT, Cubus, uuuu Henkkamaukka!, Cartsu taas..) Antakaas mä mietin. Henksualekortit heilumaan!
Tsekattiin Cartsun flagship, “Megastore” -liike ja iski taas niin hirveä kateuspuuska, ettei mitään rajaa!
NIILLÄ ON OMA TATUOINTISTUDIO LIIKKEEN ALAKERRASSA!!! Niinku wtf oikeesti ny hei tyypit!!!
Sen lisäksi kolme kerrosta Levistä, Nudieta, Wrangleria, Leeta, Björn Borgia, farkkupaitoja, parkatakkeja — mentiin Peten kanssa niin sekaisin, että oli parempi poistua paikalta. Sekaisuuden asteesta voi kertoa jotakin ehkä se, että meinasin heittää supernolot lipat portaisiin nenälleni. Jalat menivät nimittäin ihan veteläksi kaikesta siitä denimista!! Näyttävä sisääntulo – verta ja kyyneliä. Onneks iso ja vahva Pete sai musta kiinni.
Moikkattuamme viikinkikollegoillemme hyvästit jatkoimme matkaa Soloon, Soloon, johon olen nyt yli vuoden ajan yrittänyt päästä henksukorttini kanssa! Solo on mun lempikauppa, no doubt. Selvagea, Vintage Levista, spessumalleja, brandien yläosia.. Meillä oli Peten kanssa kiihkeä ja hikinen vartti liikkeessä, jonka päätteeksi kummatkin kantoi kassalle pienen kasan vaatteita. Huutelimme toisillemme kaksikerroksisessa liikkeessä: “PETE!” “NATA!!” “EIKÄ!!!” “VOI VITTU PALJON ON VIELÄ AIKAA??!?” Aikaa oli niin vähän, ettei sitä ollut farkkujen sovitukseen, joten tyydyin yläosiin. Juoksimme lentokenttäjunaan huomattavasti köyhempinä, mutta suonet täynnä adrenaliinia. Toiset saa kicksit laskuvarjohypyistä – laita kaksi farkkufriikkia rajalliseksi ajaksi farkkujen mekkaan ja päästään samoihin tuloksiin.
PAHINTA. PAHINTA OLI SE, KUN JUOKSIMME JUNAAN LEVIKSEN OMAN LIIKKEEN OHI!!! Ota se puukko ja tapa mut sillä nyt heti. Käännä kunnolla sitä terää. Itkin verta ja Pete “omistan ehkä noin 25 paria 501:a” itki myös aika paljon. Pyyhittiin toistemme kyyneliä samanlaisten villapaitojemme hihoihin.
Kentälle tulimme puoli tuntia myöhässä, mutta onneksi juuri ajoissa boardingiin. Istuin koneessa Palmrothien vieressä ja kuuntelin kenkätarinoita. Aivan huikea pariskunta, joiden liike on aikoinaan sijainnut Tampereella missäpä muualla kuin nykyisen Cartsumme tilalla. Ympäri mennään, yhteen tullaan – tämä oli kohtalon järkkäämä mahtava päätös huikealle reissulle.
Kolme tuntia Oslossa, kaksi lentomatkaa, neljä taksimatkaa ja yksi kävelylenkki myöhemmin istun tässä norjalainen aikuisten potkupuku päällä soffalla ja kelaan, että mitäs hittoa tässä tulikaan oikein tehtyä. Toivottasti ajatukset selkenevät lyhyiden yöunien aikana, huomenna menen (vihdoin) kynsihuoltoon ja Maailman Parhaaseen Työpaikkaan.
Translation: First of all, tack för denna möjligheter, Carlings är den bästa, puss och kram! We had so much fun and there was so much to see and to do in Oslo, I think I really need to start working on my Norwegian and job application. Damn guys, you are the most lucky people on earth! And the only thing that keeps me alive during these dark times (with all the shops and no time), is that I think I might just saved a loooot of money..
Running pass Levis Store – A mental suicide.
































frendi on duunissa tossa tatskaliikkeessä muuten, ja veli asui ennen sandvikassa.. nykyään saeaetressa. (tääl ei oo sitä ae-kirjainta, mut lausutaan “seetre”.) ite käyn aika paljon norjassa just broidii moikkaa ja se aina maksaa matkatkin miulle, ja oslossa yleensä dokataan. että tuttuja paikkoja kuvissa! :)
jos vallatut talot muuten kiinnostaa, niin kantsii tsiigaa ens kerralla jos/kun osloon seikkailet niin semmoset squatit kun blitz ja hausmania. hienoja paikkoja molemmat.
Huh huh, liian hyvältä kuulostaa… harmi että teillä ei ollut enempää aikaa. Oslo on varmasti muutenkin kiva kaupunki.
Jos kuitenkin jätetään henksukortit sikseen, niin Norjan Cartsuissa on varmaan Norjan hinnat, vai onko kaikissa ketjuliikkeissä suurin piirtein sama taso?
Liike kiehtoo, mutta ei normaalihintaan. Mutta tietääpä ainakin missä viettää suurin osa ajastaan jos joskus Osloon pärähtää :)
oli vähän kalliimpaa kruunun kurssista johtuen, muttei mitenkään pahasti. eli jos suomen cartsu-hinnat in ok, niin sielläki varmasti on. ja hei, kokonainen kerros alekamaa siellä megastoressa. on vähä eri tyyliin tota kamaa siellä.
Uu mama!
olipas reissu teillä ja upee päätös ku oikeen julkkiksiakin pääsit jututtamaan =)
ja ootan niitä sun tekemiä löytöjäkin!
hyvää ystävänpäivää <3
Fiilistelin ihan kybällä mukana! Huikee reissu!
http://www.lily.fi/juttu/shoppaus-sairaus
Luiksä mun vastauksen siellä?
HAHA, mä luin sekä tekstin, että mm. sun vastauksen! Aika paha (mut asiallinen)..! :D
Mä aloin stressaamaan sun puolesta kun tota tekstiä luin :D
:D
Oslo <3 Se on ihana paikka. Ja se lentokenttäjuna, miksi sitä nyt nimitetään, oli aika kallis! Oltiin vanhempien kanssa reissussa ja pelkkä yhteen suuntaan junamatka maksoi kolmelta melkein lentolipun hinnan Oslosta kotiin. Mutta eihän siellä Norjassa niin useasti käy etteikö voisi nyt vähän rahaa laittaa palamaankin. Toiv muistit ostaa maailman parasta suklaa, nimittäin norjalaista suklaata, mmmmmmmmmmmmmmmmmmmmm!
Aurinkoista ystävänpäivää! No täällä pyryttää kyllä… :D
Norja on mahtis paikka, mut mahtavin hinnoin… viimeks kun kävin oli carlingsis onneks alet päällä ja sai 40€ mekon alle kympillä. Mut siinä maassa saa tarjoushaukkailla!
iha näi btw, et onko teillä carlingsissa ihan all the time myynnissä kangaskasseja?(-:
Meillä on melodican kasseja ja omatuotantoa
Heii, ihan huippu hyvin kirjoitettu juttu, kiitos! Jaksaa pysyä hereillä muutaman tunnin, kun sai kivan adrealiini latauksen:P
kuka sen kannettavan voitti?
Kisa loppuu tänään vasta. Ja minähän en sitä päätä, kun on arvonta kyseessä. Asus ilmoittaa voittajalle varmaankin henkilökohtaisesti
SICK MAN!
Huh ihan verenpaine nousee kun aatteleekin teidän kiirettä ja juoksemista paikasta toiseen :D
aww ihana oslo ja norja! siellä tosiaan on ihan jääätävän kallista, mutta on palkatkin vähä eri luokkaa. Itelläni oli ekan vuoden myyjän palkka vajaa 16e/h eli ei paha :D harmi ettet ehtiny enempää kierrellä, oslo on ihana kaupunki. Muutenkin norjaa suosittelen reissukohteeksi. Jos on ylimäärästä aikaa ja rahaa niin kannattaa käydä joskus tsekkaamassa meikäläisen entinen kotikaupunki Sogndal siellä suurimpien vuonojen sydämessä ikijäätikön vieressä. Ei muuten ole maailmassa kauniimpaa paikka (ainakaa minä en oo nähny). Sinne pääsee mm. huikeilla vuonolaivareissuilla bergenistä. Sori pieni mainospuhe mutta se vaan on hienohieno paikka :) ps. mahti reissua Lontooseen!
Huhhuh, kiirettä pitää. :)
Tää oli paras postaus ikinä!
Asun tällä hetkellä itse Oslossa ja voin sanoa, että rahaa kyllä kuluu mukavasti, mutta onneksi kaupunki ja ihmiset ovat mitä parhaita. Ei voi valittaa :)
Mä oon just Oslossa paraikaa, tosin noiden lumilautailun mm -kisojen merkeissä. Iha törkeen kallista just kaikki ja taksikuskit ei huoli lumilautabägei kyyttii… jesh! Mutta ihania viikinkejä, love love love
YHYYYY mäkin haluan reissuun!!! Pitäsköhän sitä lähtee johki… (Joo.)
iiiiih toi pete on ihana <3 <3 nään sen aina töissä
Löysin tieni sun blogiin vissiin öö eilen ja oon lueskellut sitä tässä nyt pikkusen aina välillä ja tykkäilen kovasti. Ja voin yhtyä sun puheisiin Norjan kalliista hintatasosta (no kuka ei voisi?). Oon asunut täällä nyt kaksi kuukautta ja huh-huh. Tosin palkatkin on täällä kyllä hintatason mukaiset mikä on aika kivaa. Mut silti. Haluisin kans käymään Oslossa, ei oo siellä tullut vielä pyörittyä (tutustuin lentokenttään matkalla tänne jeejee). Kuitenkin, kiitos kivasta blogista, jään seuraileen.