keskiviikko 05. syyskuu 2012

Myrskyluodon maya

Tervetuloa syksy ja muotibloggaajien ikuinen kitinä valon riittämättömyydesta ja asukuvien surkeudesta. Ongelmaan on myös lääke, lisäsalama! Suosittelen lämpimästi parin sadan rahan sijoitusta tuohon Suomen olosuhteiden pakolliseen välineeseen, mikäli aikomuksena on kuvata muutakin kuin pimeyttä seuraavat kahdeksan kuukautta. Itse ajattelimme sijoittaa kotistudiokamoihin näin talven kynnyksellä – uudessa kodissa on sen verran neliöitä, että muutama ylimääräinen nurkka löytyy. No, vehkeitä ei ole vielä, niin jouduimme kävelemään Jarskin kanssa ullakolle valokuvaustouhuihin. Canonin 7D:n sulkimen ääni on yllättävän voimakas porraskäytävän tyhjyydessä. Silti onnistuimme kuulemaan yhden perheriidan pari argumenttia..

Takki H&M / Farkkupaita Beyond Retro / Hattu Brixton / Rillit RayBan

Tämä syksy on ollut takkien ja kenkien aikaa. Yllä näkyvä inkkarirotsi (ja kaksi Vansin rotsia) ei riittänyt meikäläiselle ja viime viikonloppuna täydensin arvokkaiden klassikkotakkieni kokoelmaa eräällä hyvin merkittävällä jäsenellä. Ja tällä kertaa puhun ihan oikeasti klassikosta ja ihan oikeasti arvokkaasta. Mummollasi on ehkä ollut tämä haha. Kuka arvaa?

Viiden pisteen vihje: Ikuinen takuu ja korjauspalvelu.
Kolmen pisteen vihje: Sade on tästä lähtien lastenleikkiä.
Yhden pisteen vihje: Tähän takkiin voi pyyhkiä kädet, sen jälkeen kun on syönyt sipsiä.

Translation: I was supposed to write something about this jacket right here but I have already a new baby waiting for the rain season.


21 Responses to “Myrskyluodon maya”

  1. kristiina kirjoitti:

    Öljykangastakinko oot hommannu? Voi vitsi ne on ihannia, me likey! :D ps. Mahtava asu jälleen kerran!:)

  2. tiippa kirjoitti:

    RUKKA:n sadetakki? :D tms.

  3. Selma kirjoitti:

    Toi takki sopii sulle ja sun tyyliin ku nyrkki silmään! Ihan upean näköinen asukokonaisuus. :> + rakastan sun hiusten väriä ah niin ihanat!

  4. karo kirjoitti:

    North face -takki ! oisko ?

    • Nata kirjoitti:

      onks se klassikko vai? :D

      • Elina kirjoitti:

        No partio-osastolta lähinnä Fjellun parkaa kärsis kutsua klassikoksi :D

        Gore-tex on käyttömateriaali ja ihanteellinen rankkoihin olosuhteisiin, mutta mun mielestä ihan muualle kuin kaupunkiin. Öljytakki ois kyllä aika kova, saispa vielä meikän tyyliin sopivana, vähän paremmin istuvana (mut kuitenki ei-tätinä) versiona!

        • Nata kirjoitti:

          Kyllä, sellainen fjellu olis kova talveks. Canada goosea en haluu koska siinä on yök oikeaa turkista hupussa (plus se on muualla kuin suomessa kunnon lähiötakki jo nykyään heh)

          Barbourin Durham on enemmänkin parka kuin täti ja sitten löytyy näitä tyköistuvia vyöllisiä versioita jotka eivät ainakaa meitsin tyyliin oikein taivu

  5. Saana kirjoitti:

    Barbour!

  6. Ina kirjoitti:

    Mä en lähde arvailuleikkeihin mukaan, mutta siis toi lisäsalaman osto olis kyllä erittäin oivallinen! Syksyn edetessä ja depressiokauden ilmentyessä, bloggaajien suurin valituksen aihe tulee kyllä olemaan taas se ikuinen valonpuute. So annoying! Mä pidän kuitenki paljon sun postauksista ja oon puoliksi ihastunu kyllä tähän sun rempseään ja sanavalmiiseen luonteeseen. Sopiva kerrostuma sarkastisuuttaki on hyväksi. Terv. itse myös slaaviverta omistava Serbian maalta ja mantuilta! ;-)

  7. Teija kirjoitti:

    Nätit venyt sulla, puuta? Seon niin turhauttavaa kun kunnon venareita ja siis juurkin orgaanisia ei tahdo saada muuta ko ulkomaisista nettikaupoista (sopihinnoila siis)), Mutta kiva blogi sulla, ja oot nätti:)) jaja oon lukenu sun blogii pitkään mutnyt rohkaistun kommaa ekaa kertaa :))

  8. sara kirjoitti:

    inkkarihullu (japitkän aikaa hiljaisena lukijana oleskellut blogifani) ilmottautuu, ra-kas-tan tätä asua!!
    ja ihania noi koulukuvat!:)aattelin sanoo et jos käske parturin tätin kaivaa vanha tumma sävy esiin sun hiuksiin, mut sit kelailin vähän ja tuumasin et on noi hattarahiukset vaan niin makeet, et ehkä noi perustummat ois vähän persoonattomat sulle.. sellasta :D

  9. Atte kirjoitti:

    toi sun takkis on niin makee!

  10. Kaista kirjoitti:

    Piisamiturkki! Eiku hylje!

  11. Maija kirjoitti:

    Hei jejejee Durham! Pure love!! Mulla on ollut käytössä nelisen vuotta. Ja voin sanoa, että et tule katumaan hankintaa hetkeäkään! Kestää säät kuin säät (kunhan vain muistaa vain välillä vahailla), on laadukas, kesätävä ja pirun tyylikäs! Jään kuumeisesti odottamaan, että mihin takkia yhdistät. Itsellä on fakkiintuntut univormuksi aika pahasti durkkis+pillit+valkoset konsut JA vaihtelu virkistäis..! Jään kytikselle venailemaan uusia idiksiä!

    • Nata kirjoitti:

      helmee. ja itse asiassa ekalla kerralla oli päällä conssit ja pillit ja raitapaita :D

  12. Nukke kirjoitti:

    kotistudio…………. oooh♥

Kommentoi