torstai 06. syyskuu 2012

Hola Patrona!

Ravintola-arvostelut jatkuvat, tällä kertaa vuorossa autenttinen meksikolainen Patrona Helsingin ydinkeskustassa, Annankatu 20. Oli meillä Tampereellakin meksikolainen, tai “meksikolainen” Pancho Villa. Tex mexia saa Suomesta kaikkein pienimmistäkin kylistä, mutta tässä postauksessa siirrytäänkin seuraavalle levelille.

Ensimmäistä kertaa ajauduin Patronaan Hannan perässä ja hän puolestaan “kuulemma tosi hyvien” margaritojen perässä. Kyllä, viina maistuu ja lasin reunassa on suolaa (ei sokeria, niinkuin teinihelvettiyökerhoissa). Patronan drinkkilista on muutenkin saavuttanut jo jonkinlaisen statuksen jengin puheissa ja juuri siksi odotan, että uudehko ravintola saisi vihdoin luvat kello 02 saakka. Näillä lähtee viikonloppuilta käyntiin ja arki-iltaankin tulee huomattavasti enemmän säpinää.

Alkuun tilasin perheelleni, nälkäiselle siskolleni Analle ja krapulaiselle Jarskille, plätterin vähän kaikkea. Tuo lautanen on kummitellut mielessäni ja kieleni päällä ja ekasta maistelusta saakka. Guacamole on parasta, mitä olen koskaan/missään saanut ja ceviche aiheuttaa vieroitusoireita. Maissilastut tehdään paikan päällä ja tarjoillaan lämpiminä. Pussin tyhjentyessä uhkaavasti, tarjoilija kiikutti jo uutta satsia pöytään pyytämättä!

Astuessaan Patronaan sisälle, kaikenlaisten masennuksen oireiden pitäisi hävitä samantien. Kannattaa suhtautua ruokalistan hintoihin jo terapianakin Suomen syksyn ankeuden keskellä. Paikka on sisustettu ihan viimeisen päälle alkaen seinätaiteesta ja päättyen vessan värikkäisiin lavuaareihin. Astiat, pöydät, tuolit.. Kaikki vievät ajatukset johonkin kauas. Parasta Patronan miljöössä on kuitenkin ihmiset. Ravintolan palvelu on ihan ykkösluokkaa – iloista, hauskaa, rempseää ja hyvällä tavalla kaoottista. Henkilökunta on meksikolaista ja espanjalaista, joten kommunikointi onnistuu parhaiten englanniksi. Avokeittiöstä voi seurata kokkikomppanian toimintaa, naapuripöydistä kuuluu mukavaa hälinää ja kaiuttimista kitararimputusta ja laulua espanjaksi.

Olimme Patronassa lauantai-iltana, jolloin missä tahansa on kiireistä. Patronakin oli jokaista vapaata tuolia myöten kansoitettu, kuten oikeastaan jokaisena iltana. Pöytä kannattaa varata ajoissa ja kätevintä on käyttää tarkoitukseen lafkan FB-sivua. Pääruuat saimme pöytään ihmispaljouteen nähden todella nopeasti, kerkesimme vain käymään väliröökillä ja tilaamaan yllä näkyvästä pullosta pienet tequila-maistiaiset hehe. Patronassa tequila ei ole muuten mitään litkua, vaan täällä on aika pitkä ja laaja lista kyseiselle juomalle. Hymiö :D

Menu sisältää alkuruokien lisäksi “Market Food” sekä “Street Food” -osiot. Market food on hieman edullisempaa ja soveltuu hyvin pöytäseurueen kesken jaettavaksi. Yllä näkyvässä kuvassa on Jarnon satsi juustoa, chorizoa ja sieniä, joiden kanssa tulee erivahvuisia dippejä sekä tortillalättyjä. Annokset kootaan itse ja tulisuuden astetta voi säädellä. Pannu toimii annoksena ihan kivasti, mutta tex mex -mättöön tottuneet suomalaiset saattavat pitää sitä pienehkönä. Kaveriksi kannattaa tilata huippuhyvää alkuruokaa, mikäli ei halua lähteä mäkkärin kautta himaan.

Meikä ja Ana kokeilimme sen sijaan Street Food -listalta enchiladaa sekä mole-settiä (suklaasoossia!). Meitsin annos oli ihan ok, mutta hävisi erittäin maukkaille alkuruuille. Anan tulinen enchilada oli parempi, mutta valitettavasti sekin olisi saanut olla hieman, hmmm, enemmän. Tunnelma pöydässä oli kuitenkin koko ruokailun ajan katossa, vaikka pitkätukkainen krapulamörkö vieressäni yrittikin kovasti iltaa latistaa hehe. Näin ruuan puolesta suosittelen ottamaan kattavan valikoiman alkuruokia, jotakin lämmintä “torisafkaa” ja skippaamaan pääruuat kokonaan. Annokset on kivointa nauttia kimpassa. Ja margarita on ihan must!

Ihan vähän jäi vielä tilaa jälkkäreille, joten tilasimme pöytään jokaista yksi kappale. Suklaakakku oli sisältä valuvaa ja tikkujäde toi mukavaa raikastusta tooodella suklaiseen jälkkäriin. Sitruunakakku tuli kovana kakkosena ja jatkoi koko ruokalistan limemäisen kirpeää linjaa. Vanukas oli tosi tuhti ja todella makea, joten Jarno sai vetää sen lähes yksin puutostiloihinsa, multa ja Analta loppuivat paukut ja tila vatsalaukusta.

Kokonaisuutena Patrona on mukavin ravintolakokemus pitkään aikaan. Ravintolan rento tunnelma, kylmät juomat ja kuumat kokit (kuuluuko tämä osuus normaaliin ravintola-arvosteluun heh) tekevät Patronasta ihan omanlaisensa paikan, johon hyvin mielellään menee uudestaan ja uudestaan. Nyt kaksi kertaa paikassa vierailleena, voin suositella Patronaa lämpimästi. Varatkaa aikaa ja avoin mieli, nojatkaa tuolissa taaksepäin ja ottakaa drinkkilasi käteen, sillä tämä on helpoin tapa matkustaa Meksikoon ja takaisin.

p.s. Tiputin illan aikana veitsen lattialle ja KIRJAIMELLISESTI ennen kuin se oli osunut maahan, mulle tyrkättiin käteen jo uusi. Mitä minä sanoin mahtavasta palvelusta?

Translation: Patrona is my new favorite restaurant to spend a fun Saturday evening. And also all the rest of the evenings from Monday to Friday. I recommend guacamole, margaritas and actually talking to the staff, they are pretty cool people. Thank you guys and see you again pretty soon I guess!


22 Responses to “Hola Patrona!”

  1. hepsu kirjoitti:

    oi, näyttää tosi herkullisilta ruuilta, noms :P

  2. Arro kirjoitti:

    toi sisustuskuva näyttää kyllä makeelle! tää pitää muistaa kuha seuraavan kerran eksyy hoodeille ;D

  3. -saraaa kirjoitti:

    tiedostatkohan sä ite et kirjotat ihan äärettömän tarttuvasti ja elävästi, välillä joutuu ihan hymyilemää ääneen, heh !

    Jatka Nata samaan malliiiiin :-)

  4. Hanna H kirjoitti:

    Just söin ja taas tuli nälkä kun näitä kattelee. :D

  5. Erika kirjoitti:

    Oi vitsi tota jälkiruokaa!

  6. JanniAmanda kirjoitti:

    Mun on päästävä tonne!! Vaikuttaa niin mun mestalta ja näyttää sairaan herkulliselta!

  7. jennny kirjoitti:

    Oooo, sounds good! Muualta muuttaneelle Helsinkiin muuttaneelle blogisi tarjoaa paaaljon paljon kaikkea mukavaa!

  8. Joonas kirjoitti:

    Aika superherkulta näyttää, mä en tajua miten sä oot jaksanu ton kaiken vetää :D

  9. Ulrika kirjoitti:

    Jes, KYLLÄ! Meksikossa asuneena tiedän mistä puhun, kun sanon että tuon lähemmäs aitoa meksikolaisruokaa ei näillä leveysasteilla pääsee. Tyypit tuolla näkee ihan hirveästi vaivaa raaka-aineiden eteen, siitä johtuu myös joidenkin kalliina pitämät hinnat. Mutta Manu on sen verran perfektionisti kokki, ettei suostu tinkimään oikeasta mausta. Sen verran joudun kyllä nyt kuitenkin nipottamaan, että ne EI ole dippejä, vaan salsoja :)

    Ja niihin enchiladoihin saa muuten lisäpotkua, kun ripottelee päälle sitä habanero-salsaa, vink vink. Provecho!

    • Nata kirjoitti:

      okei, kiitos infosta! olisi voinut kyllä laittaa sitä salsaa päälle, koska tulinen safka TOIMII! eikä tuo hintataso nyt mikään mahdoton ole todellakaan. drinkkeineen kolmen ruokalajin setti maksoi kolmelta henkilölta muistaakseni 120 egee eli 40 egee per naama. ei oo mielestäni todellakaan kalleimmasta päästä!

  10. nasu86 kirjoitti:

    nyt totean et voi miksi en asu pääkaupunki seudulla???? vaikka en oikeasti siellä haluaisikaan asua mutta sieltä löytyy niin monet upeat safkapaikat ja kirppikset ja ihmiset :DD listaa vois vaan jatkaa!!

    • Nata kirjoitti:

      täällä on kyllä niin hyviä ravintoloita että oksat pois! ei olla paljoa kokkailtu himassa kun kilsan säteellä on niin fine diningia kuin mäkkäriä ja kaikkea siltä väliltä :)

  11. Karamellikettu kirjoitti:

    Voi, juuri tuollaista ravintolaa ja tunnelmaa olen etsiskellytkin jo pidemmän aikaa! Tuolla käyminen on varmasti kuin miniloma etelään..

  12. Mary kirjoitti:

    Oih, Patronan margaritat on niiiin hyviä :D Ja ruoka kans :)

  13. annemi kirjoitti:

    NAM! onneksi itsellä on jo pöytävaraus Patronaan, muuten olisin haljennut kateudesta :)

    Odotan hyvän ruoan lisäksi niitä mainitsemiasi drinkkejä… mmm!

  14. Siina kirjoitti:

    Pian henkilökuntaan liittyy myös yksi jenkki kunhan vain Cholo avataan! Jeii! Sit mä ainakin aion notkua tiskillä harva se ilta ;D

  15. Saara kirjoitti:

    Ei tsiisus, tonne palkkapäivänä (siis heti ku kaikki tärkeet laskut on hoidettu..)!

  16. Flake kirjoitti:

    Tuli nälkä!

  17. Huonoa kehitystä kirjoitti:

    Kävin tällä viikolla Patroonassa ja olin todella pettynyt siihen, että pääruoka-annokset olivat puolittuneet verrattuna kokemukseeni vuosi sitten. Mole annos maksoi tuolloin n. 12 euroa, sis. 6 rullaa. Uusi hinta olikin sitten 23 euroa, sis. 3 rullaa. Alkupalasta huolimatta nälkä jäi. Annoin ravintolalle palautetta kokemuksestani ja sain heiltä melko töykeän vastauksen.

    “Hola! So you had the same plate at Cafe de Nopal, right? Which is three times smaller as a place with 3 smaller rent & other costs. Patrona has 50 seats which means that the costs are OBVIoSLY higher. To be able to pay everybodies salaries, high rent, taxes etc. we need to have a higher prices. At Patrona We also recomend to have a starter, not only a maincourse. The portion size are ofcourse the same for everyone.

    And I’d like to mention that we closed Cafe De Nopal because it didn’t make enough of money to be able to pay salaries. So us, the owners, had work 16 hours every day so that you people could eat cheap! Patrona”.

    Ymmärrän hintakehityksen, mutta en sitä, että hinta hilataan näin yläkanttiin, annoksia pienennetään ja kaiken lisäksi palautetta ei osata sulattaa..

    • Nata kirjoitti:

      Harmi jos susta on tuntunut tuolta. Olen kuitenkin väärä henkilö jolle tästä kerrot, sillä olen ihan vain patronan asiakas, kuten sinäkin. En asialle voi mitään. Ja tuo vastaus ei ole mielestäni töykeä? Nehän selittää että miten asia on. Kannattaa muuten muistaa että jos englanti ei ole äidinkieli niin sanamuodot saattavat olla juuri tuolla tavalla muotoiltuja, ilman peribrittiläistä excuse me sir -tokaisuja yms

Kommentoi