Jarski

Mitä saadaan, kun pataan laitetaan yksi ylihintainen järjestelmäkamera, kitara, paidaton mies, hyppysellinen julkista painetta ja runsaasti sosiaalista mediaa? Saadaan todella mauton pataruoka. Pistetään päälle vielä ripaus tietoa, taitoa, tuuria ja hämmennetään soppaa PR-kauhalla, niin saadaan jotain, mitä kukaan ei olisi odottanut, FESTARIAPINA!!

Joku jossain on mahdollisesti jo joltain jotenkin kuullut, että Muotikuution festari style-host-haku on päättynyt. Muotikuution syväluotaavien mustetahratestien ja sentrifugien jälkeen jäljelle jäi vain kaksi, jotka ovat soveliaita tähän tehtävään. Allekirjoittanut festariapina ja Mungo-Anna.
Nämä kaksi on tarkoitus lähettää festareille kautta maan raportoimaan kaikesta siitä, mistä te haluatte ja ette tienneet haluavanne kuulla tai nähdä.

Toisin sanoen, JABADABADUUU! Pakkohan tästä on olla hyvillä mielin. Bestseller ja Muotikuutio tekivät päätöksen, josta hyötyy kaikki. Minä sain työn, johon tunnen olevani luotu, he saavat näkyvyttä ja kaksi huippuosaajaa ja te saatte maailmanluokan materiaalia päivienne iloksi! Winwinwin- situation. Suurkiitos kaikille, jotka kävivät äänestämässä videoita ja jotka muutenkin uskovat hyvään meininkiin!!
Tällä erää asiani on hyvin ilmoitusluontoinen ja jatkossa kannattaa roikkua mukana. Nimittäin tästä tullaan vielä puhumaan!

Translation: I`m going Gonzo!

Natalta vielä loppuun terveiset. Kuten Mungo-Annan kaikki toiminta hehhe, myös tämän duunipaikan ratkeaminen on kirvoittanut laajaa mielipiteiden vaihtoa pitkin keskustelupalstoja (sanoin Jarnolle, että hän ei ole tarpeeksi fame, koska kukaan ei aloita demikeskustelu otsikolla “wtd-Jarski…” yhyhyyy). Kuulemma “bloggaajat vie kaikki työpaikat” sekä “aina nuo bloggaajat voittaa kaikki kisat” ja vielä “sait tämän homman vain siksi, että bestseller saisi näkyvyyttä”. NO HALOO!! Turha tästä ketään syyttää, vaan fakta on vain se, että tattadadaaa Bestsellerin markkinointitiimi on hyvä markkinoinnissa! SURPRISE! Olisivat idiootteja, jos eivät hyödyntäisi kymmenien tuhansien viikottaista yleisöä projektissa, jonka pääasiallinen tarkoitus on NÄKYVYYS. Eli hienoa Bestseller, ette ole idiootteja. Herättäkää meikäläinen sitten, kun joku sanoo jotakin uutta.

Oikein idiotismivapaata viikonloppua toivottelee, markkinoinnin opiskelija Natalia “Huippubloggaaja, Älykkö sekä Paras Ihminen” Tolmatsova.

Jaha, tässä ollaan taas tultu siihen pisteeseen elämää, että on aika lyödä isompi vaihde silmään. Ja tällä kertaa ihan mahtavia uutisia!

Kuten ehkä tiedätte, olen paiskinut kesän alusta saakka hommaa myynnin parissa. Täydellinen duuni meikäläiselle ja juuri sitä, mitä olen aina halunnut tehdä. Hikiset ja pitkät työpäivät palkittiin tällä viikolla, kun sain elämäni ensimmäisen ylennyksen! Eikä minkä tahansa ylennyksen, vaan meikälikasta tehtiin päällikkö! Hahaha, in your face kaikki teollisuustalouden laitoksen epäilijät, joiden mukaan tatskojen kanssa ei saa duunia ja muotibisnes on höpönlöpöä. Tästä lähtien mua voi siis tituleerata Brixtonin ja Osiriksen tuotepäälliköksi sekä asiakaspäälliköksi. Hoidan merkkejä kokonaisuudessaan alkaen myyntikokouksesta ja mallikappaleiden läpikäymisestä ja päättyen tuotteiden toimitukseen kauppojen hyllyille. Varmaan ihan turha sanoa, että olen enemmän kuin innoissani! Vastuu ei suinkaan lopu tähän, vaan häärin jatkossakin Vansin kulisseissa myyntiassarina ja hoidan firmamme taloushallintoa. Iso pala kakkua, mutta eiköhän se näillä lihaksilla ja tällä tarmolla mene hyvin.

Viimeisen puolen vuoden aikana työtarjouksia on muutenkin sadellut hieman liiankin paljon (voiko tämä olla edes mahdollista?!). Mulle on tarjottu ei yksi, kaksi, kolme, nejä, vaan VIISI työpaikkaa. Ihan älytöntä. Toivon, että voin olla inspiroiva esimerkki jokaiselle ammattiylpeyttään etsivälle tyypille ja omalla toiminnallani todistan varmasti sen, että lähtökohdilla ei ole mitään merkitystä. Sosiaalista taustaakin tärkeämpi asia on oma motivaatio, draivi sekä asialle vihkiytyminen. Niin kauan kuin mitä tahansa tekee satanen lasissa, niin ei se voi jäädä muilta huomaamatta. Käärikää siis hihat ja olkaa valmiit panostamaan tekemiseenne tuhatprosenttisesti, koska voin luvata, että se kannattaa.

Ai niin. Etsiessämme pomoni kanssa meikäläisestä sopivaa kuvaa, joka lähetettäisiin Californiaan brändien edustajille, vaatimuksena oli “mahdollisimman paljon tatuointeja”. Kaikilla muillakin kuulemma on. Rakas äiti. Mitä minä sanoin.

Nyt saa onnitella! Ja jos jollakin on skumppapullo tai pari jemmassa, niin tämän postauksen nojalla olisi hyvä hetki avata sellainen!

Translation: I was ahead of my time.

Miksi tehdä työkseen sitä, joka on ihan siedettävää tai pahimmassa tapauksessa aika kamalaa? Tämä oli retorinen kysymys, sillä vastausta mulla ei siihen ole. Raha ei paljoa vaakakupissa paina, kun joka aamuinen vitutus muuttuu työpäivän aikana pettymykseksi itseensä, maailmaan ja kaikkeen. Paska työ – Kuin joku työntäisi nuppineulaa varpaankynnen alle kahdeksan tuntia päivässä. Viikot eletään odottaen perjantaita, sunnuntaisin kiroillaan krapulaisina sorvin äärelle paluuta. Inhorealismia parhaimmillaan.

Minäkin olen tehnyt tuota. Kauan, kauan, kauan sitten. Tajusin onneksi aika nuorena, että oma asenne on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. Talvi ei ota päähän, kun siitä ei ota klassista kylmyyslumiperseestä-stressiä. Älä kiroile siellä eteisessä, vaan pue takki päälle. Pimeys on ihan yhdentekevää, kun sen ei ajattele vaikuttavan mielialaan. Keitä kuppi kahvia ja sytytä lukulamppu. Työstäkin voi nauttia, kun siihen suhtautuu mahdollisuutena, eikä pakollisuutena. Palkkakuitin odottamisen sijaan, voi esimerkiksi ottaa työpäivästä kaikki irti.

Minä olen onnekas. Minulla on kaksi mahtavaa työpaikkaa, toisilla ei ole yhtään. Päivisin olen rakentanut showroomia ja miettinyt mikä kenkä sopisi minkäkin t-paidan kanssa yhteen. Iltaisin olen purkanut kameran muistikorttia koneelle ja istunut palaverissa juomassa viiniä. Kuulostaa mukavalta ja sitä se onkin. Juuri tämän takia minua ei otettu erääseen tosi-tv -ohjelmaan (ei BB!), koska mulla menee kuulemma liian hyvin.

Tähän loppuun kuuluu se dramaattinen loppukaneetti, sellainen joka suistaa edellisten lauseiden kuplivan ylämäen rajuun laskuun. Mutta koska mulla menee liian hyvin, niin sitä ei tule. Realistin (ja suomalaisen) on vaikea hyväksyä omaa onnellisuutta ja vain nauttia hyvistä ajoista. Mutta koska en ole suomalainen (realisti kylläkin), niin aion tehdä juuri niin.

Khihi.

Maailma on osterini ja satun pitämään merenelävistä.

p.s. Mikä helvetin “liian hyvin”?!

Translation: In the pictures is me at work and vintage pair of Vans Authentic from the 80′s.

Uusin Costume ilmestyi juuri lehtihyllyihin ja sen sivuilla seikkailee yours truly, jännää!

Vaikka Tampe jäikin taakse kesän kynnyksellä, niin eipä se meikäläisen sydämestä mihinkään häviä. Matkustin siis Pirkanmaalle hetki sitten kuvaamaan Mansen parhaita paikkoja – huikeimpia kauppoja ja herkullisimpia ravintoloita. Puolen sivun juttu ei tietenkään riitä mihinkään, mikäli aikomuksena on listata KAIKKI tamperelaiset must-go-must-seet, mutta puoli sivua riitti kuitenkin hyvin nostamaan esille kaikkien aikojen suosikkini.

Tiedättekö miltä tuntuu nähdä oma nimi lehden tekijäluettelossa? En minäkään tiennyt, ennen tätä heh.

Juttuun pääsivät loppujen lopuksi uusi Kätkö Vintage Tammelassa, löytöjen mekka aka Hervannan Uff, siistein ikinä eli Nollakolme sekä all time favorite Soho. Niin ja meitsi itse (kuvaaja: Kätkö Vintagen omistaja Henkka). Listalle olisin mielelläni ottanut myös Hämeenkadun Carlingsin, Cartellin, Kauppahallin, Pispalan Pulterin, Pyynikin näkötornin, Tulitikkutehtaan, Cafe Europan, Telakan, Ravinteli Berthan, Kapteenskan, US Eaglen, Kehräsaaren alueen, Laukontorin, Pispalan portaat…

Tampereelle matkaajat: tuon edellä luetellun listan kun kierrätte läpi, niin olette aika hyvin perillä Suomen parhaan kaupungin meiningistä!

Translation: I got my name in the fashion magazine yey!