Jarski
Vihoviimeinen naula on lyöty arkkuun. Ei muuta kuin multaa päälle. Meidän lauttasaaren idylli on ollut viimeaikoina aivan muuta, mitä joskus muinoin kuvittelimme. “Kävelyretkiä saarella”, sanoit. Miten tässä kerkeää minnekkään kävelylle, muuta kuin lähikauppaan ostamaan maitoa aamukahviin, jotta saisi silmät aamulla auki. “Tunnelmoidaan talven pimeydessä”, sanoit. Joo, ootas…mä näen öisen antarktikan, koska nuo meidän ikkunat vetää ja mulla on kylmä. No, en valita. ENPÄ VISSIIN!
Harvoin löydän mitään valitettavaa. Ja jos löydän, niin ensiksi koitan itse tehdä asialle jotain muuttaakseni sen. Onhan tässä tullut puserrettua kaikenlaista asioiden eteen, mutta karttaa on vaikea lukea samalla kun ajaa. Saattaa helposti mennä perse edellä puuhun. Mulla on tässä pari “tunnelmointikuvaa” tältä aamulta. Bloggaajan kiilloteltu arki, fuck that shit!
Tässä meidän lähiökomposti. Miksi pestä vaatteita, kun niitä saa kaupasta.
Ohessa varasto. Tässä on ollut tapana säilyttää talvivaatteita, mutta tämän hetkisen tilanteen ansiosta pino alkaa pikkuhiljaa pienentyä, ihan kuin itsekseen.
Kuivaushuone on varustelultaan keskiaikainen, mutta toimiva. Onhan nämä lakanat olleet jo hetken kuivia.
Tämän uhrialttarin löytää jos ei seuraa opasteita. Kysymys kuuluukin, että paljonkohan tuolla on pölyä? Itse en ole eksynyt tuonne imurin kanssa ja Nata ei oo nähny imuria kolmeen vuoteen.
Tästä kaikki parisuhderiidat saa alkunsa. Mun muistaakseni meillä oli diili, mä imuroin sä tiskaat. Et salettiin Nata tiedä minkä värinen tiskiharja meillä on!?
Raskaan työpäivän jälkeen maistuu ketsuppi ja voi. Maitoa ei saa juoda, että riittää aamuksi. Ja gouda on muuttunut jo homejuustoksi.
Tässä on Pörri, meidän uusi robotti-imuri. Se hoitaa kätevästi kaikki lattialle tippuneet sokerin- ja leivänmuruset.
En edelleenkään valita, ehen. Tän postauksen tarkoituksena on saada ihmiset (Nata) ymmärtämään, että parisuhteessa on kaksi ihmistä, joiden pitää elää tasa-arvoisesti jakamalla molemmille kuuluvat työt. Ymmärrän, että raskas työ vaatii veronsa ja kotihommat maistuu töiden jälkeen maistuu vähintäänkin paskalta, mutta ei ne itsestään hoidu. Paitsi tuon lähiökompostin alimmat vaatteet tuntuu aina puhtaimmilta. Blogin ylläpitäminenkin on ollut työläs rasti kotiin tultaessa. Ymmärrän sen. En vain voi niellä sitä, että mun tarttee pyytää töistä vapaapäiviä, että kerkeän siivota kotia. Uhrautua sen eteen, että meillä olisi elinkelpoiset olot. YKSIN! On mullakin työ, harrastukset, kaverit, yms.
Ja en halua laskea tiskaamista työksi, tai imurointia harrastukseksi, saati pesukonetta kaveriksi.
Yhteistyö kunniaan! Sen viitoittamalla tiellä, tulen kirjoittamaan tänne enemmän juttuja. Koska puheet eivät ole tehonneet, niin on aika kokeilla toimia esimerkin kautta. Laitan peliin kaiken lääketieteellisen tietotaitoni, jotta saamme elvytettyä tämän meidän kuolevan ja pahoinpidellyn lapsemme nimeltä WTD.
Tähän tarvin myös teidän lukijoiden apua. Kun kerran tällä blogilla on jo oma kiintynyt lukijakunta ja oma tyypillinen sisältö, niin on kovin hankalaa aina keksiä kirjoitettavaa näin miehenä. Tuntuu, että en pysty kirjoittamaan samoista aihepiireistä, Kuin “Rouva Jussila”. Siksi olisikin kiva kuulla teiltä, mistä ja mitä te haluaisitte kuulla minulta?!
Anteeksi suomen kansa tästä avautumisesta, mutta jotain oli tehtävä. Tällä kanavalla on yllättävä voima myös meihin kahteen. Olisikohan tiskit olisi tiskattu kun tulen töistä, sitä tämä tarina ei vielä kerro.
Translation: FTB- fuck this bullshit!
